Tekstit

Näytetään tunnisteella hampaat merkityt tekstit.

Kosmetiikan kysynnän odotetaan kasvavan

Kuva
Kosmetiikkamarkkinoiden näkymät Suomessa ovat valoisat, arvioi Kaupan liitto. Kuvassa Stockmannin tavaratalon kosmetiikkaosasto.   Kosmetiikkatuotteiden kysyntä on tänä vuonna kasvanut vuoteen 2020 verrattuna, mutta varsinaista kysynnän kasvua odotetaan ensi vuodelle. Eniten pandemia-aika on Suomessa rokottanut meikkien ja hajusteiden ostamista, vähiten henkilökohtaiseen puhtauteen liittyviä tuotteita. Kosmetiikan digiostosten ennakoidaan kasvavan tulevaisuudessa vauhdilla. Kosmetiikka on yksi suosituimmista lahjaostoksista joulun alla, ja kosmetiikkaostosten odotetaankin nyt kasvavan meillä viime joulusta. ”Muun muassa pikkujoulukausi ja yleistynyt työpaikoilla ja ravintoloissa käynti piristävät kosmetiikan kysyntää, mutta myös lahjapaketteihin niitä ennakoidaan päätyvän viime vuotta enemmän”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kuvaa loppuvuoden odotuksia. ”Kosmetiikkalahjat eivät ole samalla tavoin sidoksissa viimeisimpää...