Mediamainonta laski yli 10 % 2020

Elokuvamainonta väheni eniten koronavuoden 2020 aikana, kun rajoitukset haittasivat elokuvateattereiden toimintaa. Kuva: Cinemotion


 

Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 126 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja mainonnan määrä laski 11,3 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantarin kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat media-alan liitot. 

Kantarin mukaan koronakriisin vaikutus mainonnan määrään oli suurimmillaan huhti–toukokuussa, jolloin nähtiin historian suurimmat mediamainonnan määrän laskuprosentit. Kesän ja syksyn aikana tilanne kääntyi kohti normaalia, ja vuoden viimeisten kuukausien muutokset mainonnan määrässä olivat jo maltillisia.

Mediaryhmien osuuksia tarkasteltaessa mediaryhmäjaottelulla, jossa verkkomainonta katsotaan omaksi mediaryhmäkseen, mainonnan panostukset kasvoivat vain verkkomediassa verrattuna vuoteen 2019. Muissa mediaryhmissä mainonnan määrä laski. Eniten väheni elokuvamainonta. Suurin osuus mainonnan määrästä on verkkomedialla (47 %).

Tilanne on hyvin samankaltainen tarkasteltaessa osuuksia, joissa verkkomainontaa on sisällytetty eri mediaryhmiin. Vain some- ja hakumainonta olivat kasvusuuntaisia. Verkkomainonnan sisällyttäminen eri mediaryhmiin kuitenkin hieman lieventää sanoma- ja aikakauslehtien laskua.

Kantar kertoi asiasta tiedotteessaan 28.1.2021.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää