Pelastusarmeijan mainoskampanjoille palkintoja


Auta ihmistä -kampanjateemat käsittelevät ahdinkoon joutuneiden ihmisten tilannetta, niin myös syrjäytynyttä miestä keskellä merta kuvaava printtimainos.


 

Pelastusarmeijan tunteisiin vetoava markkinointiviestinnän linja näkyy paitsi kasvavina keräystuloksina, myös lukuisina palkintoina. Laadukas luova suunnittelu, toteutus ja tuotanto on palkittu toistuvasti. Kuukauden sisällä Pelastusarmeija on saanut neljä arvostettua tunnustusta.

Auta ihmistä -keräyksen mainosfilmi "Elämän rakkaus" voitti Finnkinon järjestämän Vuoden 2020 paras elokuvamainos -kilpailun. Puhutteleva vanhusten yksinäisyyttä käsittelevä filmi sulatti niin asiantuntijoista koostuneen esiraadin kuin yleisöäänestyksessä äänestäneiden ihmisten sydämet.

Kesä-elokuun Kuukauden aikkarimainos -kisassa toinen Pelastusarmeijan mainos ylsi jaetulle ensimmäiselle palkintosijalle. Mainoksen aihe ”Auta ihmistä, jotta kaikilla olisi oikea koti” on erityisen ajankohtainen nyt korona-aikana. Ihmisiä kehotetaan pysymään kotona, mutta entä jos ei ole kotia? Samaiseen kampanjaan liittynyt mainosfilmi ”Ulkona” valittiin esitettäväksi Euronewsin One Minute of Responsibility -ohjelmasarjassa. Sarja esittelee vaikuttavia yhteiskunnallisia kampanjoita. Kodittomuuden teemaa esille nostanut filmi teki raatiin suuren vaikutuksen, ja mainosfilmi tullaan näkemään ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa Euronewsin ja Africanewsin kanavilla.

Auta ihmistä -kampanjateemat käsittelevät ahdinkoon joutuneiden ihmisten tilannetta, niin myös syrjäytynyttä miestä keskellä merta kuvaava printtimainos. Mainos vetosi ihmisiä auttamaan, ”ettei kukaan jää yksin hädän keskelle”. Tällekin mainoskuvalle tuli kunniaa, sillä se voitti Kuvituskuva / digitaalinen taide -sarjan Suomen suurimmassa valokuvakilpailussa Fotofinlandiassa.

Pelastusarmeijan yhteistyökumppaneita menestyneissä kampanjoissa ovat olleet Make itSimple, valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen, Otto Tuotanto ja ohjaaja Markus Virpiö. Vizeum ja iProspect ovat huolehtineet kampanjan levityksestä.

Pelastusarmeija kertoi asiasta tiedotteessaan 11.10.2020.

 


Auta ihmistä -keräyksen mainosfilmi "Elämän rakkaus" voitti Finnkinon järjestämän Vuoden 2020 paras elokuvamainos -kilpailun.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fundulta oivaltava mainos

Tokmannin mainosfilmi jatkuu Black Horsella

Nordnetille uusi markkinointikonsepti