Finnforelin toimitusjohtajaksi Max Alfthan

 

Max Alfthan

 

 

Finnforel Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Max Alfthan (KTM). Hän aloittaa tehtävässä 1. marraskuuta 2021.


Max Alfthan, 60, on toiminut useissa kansainvälisissä johtotehtävissä Sinebrychoffilla, Amer Sportsissa ja Fiskarsilla. Viimeisimpänä hän työskenteli KONE:n markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä johtokunnan jäsenenä. 

”Neljän vuoden intensiivisen tuote- ja teknologiakehityksen jälkeen teimme marraskuussa 2020 merkittävän läpimurron. Finnforelin tuotantomalli mahdollistaa korkealaatuisen kalan kasvatuksen kannattavasti ja ympäristöystävällisesti. Siirrymme yhtiömme seuraavaan kasvuvaiheeseen välittömästi, ja Maxin pitkä kansainvälinen kokemus liiketoimintojen skaalamisessa on meille äärimmäisen tärkeää”, kommentoi Finnforel Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Viljakainen.

”Reilun puolen vuoden sapattivapaan aikana olen huomannut, että ne hankkeet, joista olen eniten innostunut, liittyvät kestävään kehitykseen. Maailman kasvava väestö tarvitsee puhdasta, terveellistä, maukasta ja ekologisesti valmistettua ruokaa. Finnforel tarjoaa tähän ratkaisun, ja matka tätä päämäärää kohti on todella innostava ja merkityksellinen”, Alfthan kommentoi.

Finnforel kertoi asiasta tiedotteessaan 22.9.2021.

 

 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää