JYSK laajensi kauppakeskus Redissä

Jenni Ala-Rakkola toimii JYSK Redin myymäläpäällikkönä.


 

JYSK Redin myymälää Helsingissä on laajennettu ja se on saanut uuden ja valoisamman ilmeen juuri valmistuneen remontin myötä. Laajennuksen myötä myymälän pinta-ala on 1200 neliötä ja varasto 300 neliötä. Uudistus mahdollistaa entistä laajemman huonekalujen valikoiman ja isomman sänkystudion.

Uudistettu myymälä näyttää nyt houkuttelevalta ja olemme saaneet enemmän huonekaluja esille. Vaikka verkkokaupan tilaukset ovat kasvaneet, asiakkaat haluavat tulla paikan päälle katsomaan ja testaamaan huonekaluja, kertoo myymäläpäällikkö Jenni Ala-Rakkola.

REDIN Kauppakeskus tukee tavoitteitamme olla lähellä asiakasta hyvien yhteyksien päässä, joissa on helppo asioida.

Olemme todella ylpeitä uudesta myymälästämme. Joulusesongin jälkeen odotamme innolla myös jo kevättä ja puutarhakauden avausta. Lisätilan ansiosta saamme muun muassa puutarhakalusteet aiempaa tilavammin esille sisälle myymälään, iloitsee Jenni.

Laajennetun myymälän avajaisia vietettiin 8.12.2022.

Syksyn aikana JYSK on uudistanut myymälänsä pääkaupunkiseudulla Lanternassa, Järvenpäässä ja Kirkkonummella ja avannut uuden myymälän Klaukkalassa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää