Markkinointitoimistot Aava & Bang ja Bermuda yhdistyvät

Kuvassa uudistuvan Aava & Bangin toimitusjohtaja, Vilja Laaksonen.

 

Markkinointitoimisto Aava & Bang Oy ja Markkinointitoimisto Bermuda Oy yhdistyvät 3.1.2023 Aava & Bangin nimen alle. Yhdistymisen myötä yrityksen liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 80 markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella. 

Aava & Bangin ja Bermudan tavoitteena on rakentaa Suomen parasta markkinointitoimistoa asiakkailleen. Samalla yritykset jakavat kunnianhimoiset tavoitteet työntekijäkokemuksen saralla, sillä he haluavat olla Euroopan parhaiden työpaikkojen joukossa vuoteen 2024 mennessä. Yhteiset tavoitteet, samankaltainen kulttuuri ja jaetut arvot olivat tärkeässä roolissa myös yritysten yhdistymisen taustalla.

– Aava & Bangilla on ollut selkeä strategia, jota on ohjannut kaksi kasvun suuntaa. Toinen on ollut orgaaninen kasvu ja toinen vaihtoehto yritysjärjestelyt, joista olemme avoimesti viestineet, taustoittaa Aava & Bangin toimitusjohtaja Vilja Laaksonen yhtiön tiedotteessa 15.12.2022.

– Lähdimme kartoittamaan kenen kanssa tarina voisi olla yhteinen ja Bermudan kohdalla kaikki palaset osuivat kohdalleen, täydentää Aava & Bangin yritysjärjestelyistä vastaava osakas Timo Koponen.

Tammikuussa toteutuva yhdistyminen tuo markkinointitoimistot Aava & Bangin nimen alle. Aava & Bangin omistuspohja myös kasvaa yhdistymisen myötä. Uudistuvan Aava & Bangin toimitusjohtajana jatkaa viestinnän tohtori (FT), Vilja Laaksonen.

– Yhdistyminen on innostava mahdollisuus, ja samaan aikaan kätkee sisälleen myös haasteita. Usein yritysjärjestelyt epäonnistuvat, koska niitä ei tehdä aidosti sisältä käsin. Meidän tavoitteemme on tehdä tämä jokaista työntekijää ja asiakasta kunnioittaen, kertoo Laaksonen.

Yhdistymisen myötä yrityksen palveluvalikoimassa yhdistyy syvä asiakas- ja työntekijäymmärrys, luova suunnittelu, viestintä ja vahva digiosaaminen. Erityisesti B2B-markkinointi ja sitouttava työyhteisöviestintä ovat yrityksen tekemisen keskiössä.

Uusi Aava & Bang jatkaa asiakkaiden palvelemista aiempaa monipuolisemmalla palveluvalikoimalla ja tulevaisuudessa entistä vahvempana myös Tampereen alueella.

– Pyrkiessämme pitkiin ja syviin asiakassuhteisiin, meillä on jopa velvollisuus kasvaa asiakkaidemme mukana. Yhdistyessä olemme asiakkaillemme entistä vahvempi kumppani, kertoo Bermudan nykyinen toimitusjohtaja ja osakkaana jatkava Jarkko Caven.

 

Kuvassa Bermudan nykyinen toimitusjohtaja ja uuden Aava & Bangin osakkaana jatkava, Jarkko Caven.


 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää