Supercellistä sulkapallokisojen yhteistyökumppani
Arctic Open ja Supercell ovat allekirjoittaneet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Supercellin Clash of Clans -pelistä tulee sulkapallon maailmankiertueen Suomen osakilpailun Arctic Openin pääkumppani ja turnauksen nimeksi tulee Clash of Clans Arctic Open.
”Olemme
erittäin iloisia, että pääsemme toteuttamaan tätä uutta huipputapahtumaa
yhdessä Supercellin kanssa. Clash of Clans on merkittävä globaali brändi ja
samalla, kun turnaus tarjoaa yhden maailman suurimman urheilulajin myötä
pelille valtavan näkyvyyden erityisesti Aasiassa, se tuo hauskuutta ja
mielenkiintoista sisältöä kisan ympärille”, toteaa Arctic Openin
toimitusjohtaja Ville Valorinta Sulkapalloliiton tiedotteessa 9.3.2023.
”Supercellin Clash Royale -peli oli pääkumppanimme 2021 Suomessa pelatuissa
sekajoukkueiden MM-kilpailuissa ja sekä erinomaisesti sujunut yhteistyö että
molemmin puolin saatu merkittävä lisäarvo antoivat hyvät lähtökohdat Arctic
Open -kumppanuudelle”, hän jatkaa.
”Sulkapallo on suosittu laji meille tärkeillä markkinoilla, joten tämä yhteistyö antaa meille hyvän mahdollisuuden olla entistä paremmin läsnä pelaajiemme arjessa esimerkiksi Kaakkois-Aasian markkinalla.Sulkapallossa ja Clash of Clansissä on sitä paitsi enemmän yhteneväisyyksiä kuin ensinäkemältä arvaisi – molemmat pelit vaativat strategisia taitoja, mutta silti molemmat pelit tarjoavat hauskoja hetkiä ja kilpailukokemuksia kaikille taitotasosta riippumatta”, sanoo Clash of Clansin liiketoiminta- ja operaatiojohtaja Jakub Barczyk Supercelliltä.
Clash of Clans Arctic Open on osa HSBC BWF World Touria ja se tuo Suomeen kaikkien pelimuotojen kärkipelaajat ja -parit. Clash of Clans Arctic Open on Euroopan ainoa Super 500 -tason turnaus ja Suomi on vuosien 2023-26 kiertueen ainoa uusi eurooppalainen kisajärjestäjä. Clash of Clans Arctic Openissa jaetaan palkintorahoja suomalaisten urheilutapahtumien mittakaavassa ainutlaatuiset puoli miljoonaa euroa ja kisan tv-lähetysten tavoittavuus on yli puoli miljardia kotitaloutta, mikä on myös täysin omassa luokassaan Suomessa järjestetyissä tapahtumissa. Vuoden 2023 kisa pelataan Vantaan Energia Areenalla 10.-15.10. Lipunmyynti aukeaa huhtikuussa.
Kommentit
Lähetä kommentti