Fazer Patukoilta viisuhuumaan oma kappale

Euroviisujen alla 12 patukan muodostama Patukkajengi julkaisee ”Kaikissa on jotain hyvää” viisubiisin muistuttaakseen monimuotoisuuden rikkaudesta.


 

Patukat eivät ole vain brändi, vaan bändi, joka on ilahduttanut ihmisiä biiseillään jo useiden vuosien ajan. Korvamato-, kesähitti- sekä joulukaanon biisit ovat tarttuneet ihmisten päähän kuin toffee. Euroviisujen alla 12 patukan muodostama Patukkajengi julkaisee ”Kaikissa on jotain hyvää” viisubiisin muistuttaakseen monimuotoisuuden rikkaudesta.

Fazerin suklaapatukat ovat ikonisia suosikkeja rakastetuista klassikkosuklaista. Euroviisujen alla Patukkajengi julkaisee oman viisukappaleen. Perjantaina 21.4. klo 12:12 julkaistava kappale on kunnianosoitus moninaisuudelle ja sen hyväksymiselle. Patukkajengin unelmissa oli viedä viestiä suuren yleisön eteen viisulavoille, mutta osallistuminen kilpailuun tyssäsi kilpailun sääntöihin.

– Harmillisesti osallistuminen ei ollut mahdollista, sillä kilpailun sääntöjen mukaan osallistujan pitää olla ihminen ja lavalla saa olla kerrallaan korkeintaan 6 henkilöä, Patukat-brändistä vastaava Annukka Storm toteaa naurahtaen.  

 

Miguel Peltomaa tulkitsee Patukoiden viisubiisin

 

Kampanjan teeman mukaisesti saavutettavuus on keskeisessä roolissa kappaleen tuotannossa ja siitä toteutetaankin myös viitottu versio viittomakielisen artistin, Miguel Peltomaan, tulkitsemana.

Mitä tulee monimuotoisuuteen, Fazerin pieniltä suklaapatukoilta löytyy paljon sanottavaa. Erilaisia patukoita yhdistää patukkamaisuus ja herkullisuus, mutta sen lisäksi jokainen kantaa ylpeänä omaa makua, muotoa, tyyliä ja persoonallisuuttaan.

– Fazerilla tehdään aktiivisesti töitä monimuotoisuuden edistämiseksi ja Patukat ovat juuri oikea brändi puhumaan aiheen puolesta. 12 erilaista patukkaa kuvastaa hyvin sitä, kuinka meissä kaikissa on omat vahvuutemme ja jotain hyvää, sanoo Fazerin Makeisten viestintäjohtaja Liisa Eerola.

 

Fazerilla kannustetaan olemaan oma itsensä

 

Fazer uskoo, että tulevaisuuden merkityksellisiä ruokaelämyksiä kehitetään monimuotoisessa työyhteisössä.

– Tuomalla eri taustaisia ihmisiä yhteen ja kannustamalla työntekijöitämme tuomaan näkemyksiään esiin voimme luoda aidosti jotain uutta ja innovatiivista. Mittaamme vuosittain osallisuuden kokemusta ja koulutamme henkilöstöä. Monimuotoisuus on sisällytetty myös vastuullisuustavoitteisiimme. Olemme iloisia siitä, että Fazerin henkilöstössä eri sukupuolet ovat vahvasti edustettuina ja ikäjakauma on tasainen. Tulevaisuudessa tavoittelemme myös entistä kansainvälisempää työyhteisöä, erityisesti johdossa. Monimuotoisuuden edistämiseksi on tehtävä jatkuvasti töitä ja jokainen meistä voi tehdä sen eteen tekoja joka päivä, Eerola täydentää.

 

Tiesitkö tämän Fazer Patukoista? 

 

·    Hittipatukka: Kismet täyttää ensi vuonna 50 vuotta ja sen slogan on yksi Suomen tunnetuimmista: Niin hyvää ettei sanotuksi saa!

·    Alkusoitto: Fazerin ensimmäisen (1949) suklaapatukan nimi Da Capo on italialainen musiikkitermi, joka tarkoittaa ”alusta uudelleen”

·    Listaykkönen jo vuodesta 1922: Fazerin Sininen

·    Toiveuusinta: Famin valmistus lopetettiin 1990-luvulla, mutta yleisön toiveesta se palasi takaisin valmistukseen vuonna 2007

·    Listatulokas: Fazerin uusin patukkasarja on Fazer Crunchy-sarja. Se sai alkunsa vuonna 2019 ja on valloittanut rouheudellaan suomalaisten sydämet ollen myydyimpiä patukoita Suomessa. Sarjaan kuuluu Pätkis Crunchy, Karl Fazer Crunchy, Geisha Crunchy ja Karl Fazer Crunchy Black Edition

·    Vuoden artisti: Karl Fazer Crunchy Black Edition voitti vuoden karkki 2022-tittelin Kultainen Pippuri-kisassa

·    Maailmankiertueella: Fazerin kansainvälisin suklaapatukka on Geisha

·    Uudelleen miksattu: Pätkis on herkku, jossa hyvän ei ole annettu mennä hukkaan, vaan on laitettu kiertämään! Pätkistä valmistetaan siten, että suklaamassaan lisätään Fazermint-konvehtien valmistuksesta syntyneitä ylimääräisiä pätkiä, jotka eivät ulkonäöllisesti ole täydellisiä. Pätkistä tulee patukan nimikin, Pätkis

·    Oodi rakkaudelle: Susu. Rouskuvan toffeinen Susu-patukka on ollut Fazerin valikoimissa vuodesta 1975 ja siitä asti Susun slogan on pysynyt samana: Susu maistuu niin kuin pusu, jonka parhaimmalta ystävältä saat!
 

·    Kuuntele Patukkajengin viisubiisi: https://www.youtube.com/watch?v=ps1_RKxcPhI

Viitottu versio julkaistaan viikolla 17

Lähde: Fazer 21.4.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää