Alkuvuoden 2023 äänikirjasuosikit

Vuosi sitten ilmestynyt Hildur teki Satu Rämöstä uuden kiinnostavan nimen suomalaisella dekkarikentällä. Lukijoiden ja kuuntelijoiden odotus palkittiin keväällä, kun sarja jatkui Rósa & Björk -kakkososalla. Rämön molemmat kirjat ovat olleet BookBeatissa valtavan suosittuja tänä keväänä.


 

Kun kirjavuosi 2023 on edennyt puoliväliin, on hyvä hetki koota yhteen kevään kiinnostavimpia kirjailmiöitä. Kärkisijoille on noussut tunnettuja kirjailijanimiä Suomesta ja maailmalta, elämäkertoja sekä hittisarjojen uutuusosia, kertoo äänikirjapalvelu BookBeat

 

Suosittujen romaanisarjojen kevät 

 

Vuosi sitten ilmestynyt Hildur teki Satu Rämöstä uuden kiinnostavan nimen suomalaisella dekkarikentällä. Lukijoiden ja kuuntelijoiden odotus palkittiin keväällä, kun sarja jatkui Rósa & Björk -kakkososalla. Rämön molemmat kirjat ovat olleet BookBeatissa valtavan suosittuja tänä keväänä. Sarjan faneja hemmotellaan tänä vuonna, sillä marraskuussa ilmestyy kolmas osa Jakob.

Kevään käännöskirjallisuudesta etenkin Seitsemän sisarta -sarja on hurmannut BookBeatin käyttäjät. Vuonna 2021 menehtyneen Lucinda Rileyn elämäntyö tuli päätökseen hänen poikansa Harry Whittakerin avustuksella, kun Atlas, Papa Saltin tarina julkaistiin toukokuussa. Riley oli ehtinyt aloittaa hittisarjansa päätösosaa, jonka Whittaker viimeisteli äitinsä muistiinpanojen pohjalta. Uutuusteos nousi kaikkien aikojen tallennetuimmaksi kirjaksi BookBeatissa ennen julkaisuaan.

 

Kevään tietokirjahittien takana kotimaisia kirjailijoita

 

Huhtikuussa julkaistiin Elina Hirvosen kirjoittama elämäkerta Katri Helena – Laulaja, joka on pysytellyt kuunnelluimpien tietokirjojen kolmen kärjessä BookBeatissa ilmestymisestään lähtien. Laulajalegenda on lukenut elämäkertansa itse äänikirjaksi.

Tuomas Kyrön
Aleksi Suomesta kertoo tarinan suomalaissoturista, joka lähti taistelemaan Ukrainaan. Koskettava elämäntarina on kerännyt ensimmäisen kuukautensa aikana valtavasti kuuntelukertoja ja kiittäviä arvioita BookBeatissa.

Kesällä on ilmestymässä myös monia kiinnostavia äänikirjauutuuksia, joita kannattaa pitää silmällä. Yksi eniten etukäteistallennuksia kerännyt kirja on Verityn varjo Colleen Hooverilta, jonka kirjat ovat nousseet megailmiöiksi TikTokin välityksellä. Odotettuja uutuuksia ovat myös Maija Kajannon feelgood-sarjan kolmas osa Sahramisyksy, Arttu Tuomisen uutuusdekkari Vapahtaja sekä Leena Lehtolaisen suositun Maria Kallio -sarjan 16. osa Pimeän risteys.

 

Alkuvuoden kuunnelluimmat: Kotimainen kaunokirjallisuus

1.    Rósa & Björk - Satu Rämö

2.    Hildur - Satu Rämö

3.    Kasvattitytär - Enni Mustonen

4.    Sen maksaa minkä tilaa - Seppo Jokinen

5.    Puuvillatehtaan kilpailija - Ann-Christin Antell

Alkuvuoden kuunnelluimmat: Käännetty kaunokirjallisuus

1.    Atlas, Papa Saltin tarina - Lucinda Riley, Harry Whittaker

2.    Kuolema sisäoppilaitoksessa - Lucinda Riley

3.    Se päättyy meihin - Colleen Hoover

4.    Kohti vihreää laaksoa - Mark Sullivan

5.    Lainakengissä - Jojo Moyes

Alkuvuoden kuunnelluimmat: Tietokirjat ja elämäkerrat

1.    Katri Helena - Elina Hirvonen

2.    Aleksi Suomesta - Tuomas Kyrö

3.    Henkka Aflecht - rikollisesta miljönääriksi - Henry Aflecht

4.    Aivokirurgin muistelmat - Juha Hernesniemi

5.    Nyt sinä kuolet - Kari Hautamäki

BookBeat on äänikirjapalvelu, jonka valikoimassa on yli 800 000 e- ja äänikirjaa. Tällä hetkellä palvelu toimii Euroopassa 30 maassa. Suomessa BookBeat aloitti vuonna 2016. Sovelluksen suosio on kasvanut jatkuvasti: Suomessa käyttäjiä on yli 200 000. BookBeatin omistaa Bonnier, yksi Euroopan suurimmista kustantamoryhmistä.

 

Lähde: BookBeat 28.6.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää