Barbenheimer rikkoi ennätyksiä leffateattereissa

Oppenheimer on kuvattu IMAX-kameroilla ja noin kolmannes Finnkinolle ennakkoon myydyistä lipuista ostettiin juurikin IMAX-saliin.


 

Heinäkuusta 2023 on muodostunut vuoden kuumiin leffakuukausi. Sosiaalisessa mediassa ympäri maailmaa kuhistaan nyt Barbenheimerista eli perjantain 21.7. kahdesta suuresta ja sävyltään hyvin erilaisesta ensi-iltaleffasta – Greta Gerwigin kuumeisesti odotetusta Barbiesta ja Christopher Nolanin paluusta valkokankaalle elokuvalla Oppenheimer.

 

Finnkinolla Barbenheimer-ilmiö nosti viime viikonlopun vilkkaimmaksi leffaviikonlopuksi sitten tammikuun 2020. Tällä vuosikymmenellä yksittäisistä elokuvista vain 007 No Time to Die on kerännyt ensi-iltaviikonloppuavauksessaan enemmän katsojia kuin Barbie tai Oppenheimer. No kumpi sitten oli viikonlopun katsotuin elokuva? Pinkkiin pukeutunut yleisö löysi täydelliseen Barbiemaahan, ja elokuva kipusi Nolanin mestariteoksen edelle. Barbie siis ylsi viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa. Moni kävi viikonlopun aikana katsomassa jopa molemmat elokuvat ja useat viikonlopun näytöksistä olivat loppuunmyytyjä.

Siinä missä Barbie-elokuvan yleisö on panostanut upeisiin pinkkeihin asuihinsa ja Barbie-sisältö on ”valloittanut” sosiaalisen median, Oppenheimerin fanit hakeutuvat suurimman mahdollisen valkokankaan äärelle. Oppenheimer on kuvattu IMAX-kameroilla ja noin kolmannes Finnkinolle ennakkoon myydyistä lipuista ostettiin juurikin IMAX-saliin. Suomen ainoa IMAX-leffasali sijaitsee Finnkino Itiksessä. Yleisö siis haluaa nähdä pienimmätkin yksityiskohdat Nolanin luomuksesta.

Barbenheimerin lisäksi teattereissa nähdään ikonisen leffasarjan seitsemäs osa Mission: Impossible Dead Reckoning Part One, jonka pääroolissa nähdään Tom Cruise. Tarjontaa on siis moneen leffamakuun.

 

Lähde: Finnkino Oy 24.7.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää