Lidl alensi yli sadan tuotteen hintaa

Lidl on laskenut yli sadan tuotteen hintaa laajalla skaalalla eri tuoteryhmistä.

 

Yleinen hintatason nousu on kurittanut suomalaisia kotitalouksia jo pitkään. Nyt suomalaisille kuluttajille on hyviä uutisia: Lidl on laskenut yli sadan tuotteen hintaa. Hinnanalennukset koskevat laajasti eri tuoteryhmiä. 

Lidl on laskenut yli sadan tuotteen hintaa laajalla skaalalla eri tuoteryhmistä. Alennettujen tuotteiden joukossa on niin kahvia, pastaa, säilykkeitä ja keksiä kuin kosmetiikkatarvikkeita, vaippoja ja lemmikkien ruokaa. Keskimäärin hintoja on laskettu noin 10 prosenttia. Uudet, alennetut hinnat ovat jo voimassa kaikissa Lidl-myymälöissä Hangosta Sodankylään.

– On mahtavaa päästä kertomaan asiakkaillemme, että ostoskassin sisältö on nyt aiempaa halvempi. Viime aikoina monissa kodeissa on jouduttu tinkimään menoista ja erityisesti lomien jälkeen rahoja joudutaan laskemaan tarkkaan. Nyt joka kodissa käytössä olevia arkisia tuotteita saa aiempaa halvemmalla. Alennettujen tuotteiden osuus kompaktista noin 2500 tuotteen valikoimastamme on sellainen, jonka asiakas kyllä tuntee Lidlin kassalla, iloitsee Lidl Suomen kaupallinen johtaja Mikko Forsström.

Ruoan hintaan vaikuttaa moni tekijä, kuten raaka-aineiden hinnat, teollisuuden ja kaupan väliset neuvottelut sekä markkina- ja kilpailutilanne. Ruuan hintaa on jo pitkään nostanut muun muassa raaka-aineiden ja logistiikan hintojen nousu.

– Meillä on tärkeää reagoida herkästi hintaan vaikuttaviin tekijöihin ja laskea myymiemme tuotteiden hintoja heti, kun se on mahdollista. Emme siis säästele hinnanalennuksia varmempaan hetkeen tai pidä hintoja korkeammalla kaiken varalta, vaan haluamme positiivisen muutoksen näkyvän asiakkaillemme mahdollisimman nopeasti. Onhan asiakaslupauksenamme tarjota maan halvin ostoskori. Nyt haluamme laskea hintoja tutuista arkituotteista ja tarjota helpotusta suomalaisiin kotitalouksiin, kertoo Forsström.

Lidlillä halpaan hintaan vaikutetaan oman toiminnan kaikissa vaiheissa. Esimerkiksi kaikki tavaranhallintaan, logistiikkaan ja myymälätoimintaan liittyvät prosessit mietitään aina asiakaspalvelun ja tuoteturvallisuuden lisäksi myös toiminnallisen tehokkuuden ja kustannustehokkuuden kautta. Omilla tehokkailla toimintatavoilla, tehokkaalla energiankäytöllä, omissa kuluissa nuukailulla, materiaalia säästävillä pakkausuudistuksilla sekä kierrätyksellä voidaan vaikuttaa tuotteen hintaan.

– Halpa hinta on meidän juttumme. Sen mahdollistaminen mietitään kaikessa toiminnassamme. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme, jotta asiakas saa meiltä halvimman ostoskorin myös tulevaisuudessa, Forsström sanoo.

Lähde: Lidl Suomi 14.8.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää