WSOY ylsi 2000-luvun myyntiennätykseen

Werner Söderström Osakeyhtiö ylsi 2000-luvun myyntiennätykseen painetun kirjan myynnin kasvun siivittämänä vuonna 2023.


 

Painetun kirjan myynnin kasvu oli erityisesti kaunokirjallisuuden osalta merkittävää. Sekä kotimainen että käännetty kaunokirjallisuus rikkoivat ennätyksiä.

 

”Painetun kirjallisuuden myynnin kasvu oli mieluinen kehitys kirjamarkkinalla. Väitteet painetun kirjan kuolemasta ovatkin varsin ennenaikaisia”, toteaa kustantamon toimitusjohtaja Timo Julkunen. ”Kustantamon liikevaihto kasvoi seitsemättä vuotta peräkkäin ja on vankka osoitus kirjallisuuden voimasta ja kustantamon muutoskyvystä vaihtelevassa liiketoiminnan ympäristössä. Hieno kasvu johtaa myös kasvaneisiin tekijänpalkkioihin ja näin saamme jatkuvuutta kustantamon kirjailijoiden tulevalle työlle. Kotimainen kaunokirjallisuus oli vuoden veturi saavuttaen yli 13% myynnin kasvun painettujen kirjojen osalta. Kaunokirjallisuuden osalta myös digitaaliset formaatit jatkoivat kasvuaan.”

Monen kirjan ja kirjailijan osalta rikottiin myyntiennätyksiä vuoden 2023 aikana. Vuoden 2023 isot vetonaulat olivat ehdottomasti Lucinda Riley ja Satu Rämö. Molempien kirjailijoiden teokset olivat menestyksiä kaikissa formaateissa. Satu Rämön Hildur-sarjan kaikki kolme kirjaa ylittivät kalenterivuoden aikana 100 000 kappaleen myynnin. Se on erittäin harvinaista. Kirjat tavoittavat yhä laajempia ja myös uusia yleisöjä kun sekä painetun että digiformaattisten kirjojen kappalemääräiset myynnit kasvavat. Lastenkirjallisuuden osalta Timo Parvelan, Paula Norosen, Sinikka ja Tiina Nopolan kirjat sekä Muumi-kirjat olivat edelleen lukevan ja kuuntelevan yleisön suosikkeja.

Tietokirjallisuuden osalta myyntimenestyksiä olivat Tuomas Kyrön Aleksi Suomesta, tohtori Jenni Haukion kirja Sinun tähtesi täällä ja Elina Hirvosen kirjoittama Katri Helenan elämäkerta. Kaikki nämä ylsivät yli 50 000 kappaleen myyntiin. Aleksi Suomesta peräti yli 80 000 kappaleen myyntiin. Tietokirjallisuuden myynnin kasvu oli tervetullut ilmiö vuoden 2023 aikana. Etenkin painettu kirja toi tähän kategoriaan merkittävää myynnin kasvua kirjavuoden 2023 aikana.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden osalta Satu Rämön ohella myyntimenestyksiä olivat Ilkka Remes, Leena Lehtolainen, Christian Rönnbacka, Miki Liukkonen, Helena Immonen, Minna Rytisalo, Maija Kajanto, Juha Vuorinen ja Seppo Jokinen. ”Lisäksi käännetty kaunokirjallisuus oli kustantamomme osalta laajasti hyvässä vauhdissa viime vuonna. Veturinaan selkeästi toki Lucinda Riley todella korkealla suosiollaan kirjan ystävien parissa,” lisää Julkunen.

Vuosi 2023 oli kustannusten osalta haastava kirjallisuuden tekemiselle. Kuten muutkin toimialat myös kirjallisuuden tekeminen sai osansa nousevista hinnoista. ”Uusi liikevaihdon ennätys kustantamomme osalta lämmittää erityisen paljon mieltä ja on osoitus hyvän kirjallisuuden voimasta keskellä ankeaa maailman tilannetta. Vapautamme ja sivistämme suomalaisten mieliä, vaikka maailma ympärillämme myllertää ja haastaa”, Julkunen jatkaa.

 

Lähde: Werner Söderström Osakeyhtiö 23.1.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää