Lidl: Plus-etuohjelman uudistus onnistui

Uudistusten myötä sovelluksen latausmäärät ovat lähes nelinkertaistuneet ja sitä myötä myös asiakkaiden tekemät säästöt ovat kasvaneet, kertoo Lidl.


 

Lidl uudisti vuodenvaihteessa Lidl Plus -etuohjelmansa. Etuohjelman asiakkaat saavat muun muassa maan parhaan bonuksen. Uudistusten myötä sovelluksen latausmäärät ovat lähes nelinkertaistuneet ja sitä myötä myös asiakkaiden tekemät säästöt ovat kasvaneet. 

 

Jo reilun 3,5 vuoden ajan käytössä ollut Lidlin etusovellus Lidl Plus on saanut kahden merkittävän ja toivotun uudistuksen myötä ennätysmäärän uusia latauksia ja käyttäjiä. Tammikuussa 2024 uusien latauksien määrä kasvoi lähes 300 prosenttia vuodentakaiseen tammikuuhun verrattuna. Sovellukseen tuli kaksi asiakkaiden toivomaa muutosta: kaikille yhteisten viikkotarjousten alennukset saa nyt ilman erillistä aktivointia ja samalla etuohjelman käyttäjät ryhtyivät ansaitsemaan kuukauden aikana kertyineistä ostoksistaan rahakuponkeja.

– Asiakkaat toivoivat etuohjelmaan uudistuksia ja me toteutimme ne. On todella ilahduttavaa nähdä lataus- ja käyttäjämäärien valossa, että muutokset ovat olleet kiinnostavia ja pidettyjä. Haluamme kehittää palveluitamme asiakkaita kuunnellen ja heitä ajatellen kehitimme myös tämän Suomen parhaan bonusjärjestelmän. Asiakkailta on myös tullut kovasti kiitosta näistä uudistuksista, avaa Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström.

 

Viikkotarjoukset ja rahakupongit hyödyttävät asiakasta

Lidl Plus -etuohjelman keskeinen ominaisuus on tarjoukset, joilla saa alennusta valikoiduista tuotteista. Tarjouksia hyödyntämällä Lidl Plus -asiakkaat tekevät kuukausittain ja vuosittain isot euromääräiset säästöt. Tarjousten lisäksi sovelluksessa on tarjolla asiakkaalle myös henkilökohtaisia kuponkeja.

Uuden bonusjärjestelmän myötä kaikille asiakkaille on tarjolla maan paras bonus. Asiakas ansaitsee tekemistään ostoksistaan ostorahaa Lidliin. Bonusjärjestelmän tasot ja ansaitut rahakupongit on rakennettu niin, että se on paras myös yhden hengen kotitalouksille ja pienemmän summan ostoksiinsa käyttävälle asiakkaalle. Ensimmäisen rahakupongin saa, kun ostokset ylittävät 60 euroa. Parhaimmillaan asiakas voi ansaita vuositasolla jopa 1200 euroa ostorahaa Lidliin ja tehdä näin merkittäviä säästöjä arjen ostoksista.

Tämä on todella iso panostus asiakkaisiimme. Tiedämme, että suomalaiset ovat kanta-asiakaskorttikansaa ja uskomme, että uuden bonusjärjestelmän myötä asiakkaat keskittävät ostoksiaan entistä vahvemmin Lidliin. Tammikuun tiedot näyttäisivät, että näin on myös tapahtunut, iloitsee Forsström.

Tammikuussa 2024 suomalaisten säästöt Lidl Plus -ohjelman etuja käyttämällä olivat lähes kolminkertaiset verrattuna viime vuoden tammikuuhun. Sovelluksen on ladannut nyt vajaa kaksi miljoonaa käyttäjää.

 

Lähde: Lidl Suomi 22.2.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää