Mainostoimisto Hasan & Partners talousvaikeuksissa -KL

Hasan & Partners on yksi Suomen tunnetuimpia mainostoimistoja. Yritys on perustettu vuonna 1991.


 

Suomen tunnetuimpiin mainostoimistoihin lukeutuva Hasan & Partners on ajautunut talousvaikeuksiin. Yrityksellä on ollut vaikeuksia jopa työntekijöiden palkanmaksujen kanssa. Asiasta kertoi Kauppalehti 17.4.2024.

Mainostoimisto Hasan & Partnersin taloudelliset vaikeudet ilmenevät Kauppalehden mukaan yrityksen saamista tratoista. Yritykseltä karhutaan yli 100 000 euron saatavia, jotka ovat kertyneet tämän vuoden ajalta.

Suurin yksittäinen karhuttava summa on 43 617 euroa.

Kauppalehden toimitus sai tiedon, jonka mukaan työntekijöiden palkanmaksua on jouduttu siirtämään kahdella viikolla.

Se kielii siitä, että taloudelliset ongelmat eivät ole vähäpätöisiä.

Kauppalehti tavoitti yrityksen toimitusjohtaja Riku Vassisen, joka oli vaitonainen yrityksen taloudellisista haasteista. Hän kuitenkin myöntää, että tieto palkanmaksun siirtämisestä pitää paikkansa.

”Syyt tähän ovat moninaiset, ja ne ovat sisäisiä asioita, joita en halua enkä voi kommentoida sen enempää”, Vassinen sanoo.

Viimeisin saatavilla oleva tilinpäätös on vuodelta 2022. Tilinpäätöksen mukaan Hasan & Partners Oy:n tappio tilikaudella oli noin miljoonaa euroa. Liikevaihtoa toimisto teki kyseisenä vuonna 10,1 miljoonaa euroa.

Hasan & Partners on yksi Suomen tunnetuimpia mainostoimistoja. Yritys on perustettu vuonna 1991.

Hasan & Partnersin perustaja ja pitkäaikainen vetäjä Ami Hasan menehtyi vuonna 2021 pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

Yrityksen hallituksen puheenjohtajana toimii Simo Kajaste ja hallituksen jäsenenä Timo Everi. Riku Vassinen aloitti yrityksen toimitusjohtajana vuonna 2022.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsingin Sanomat laihduttaa – Laura Saarikoski irtisanoutui

Aikakauslehtien kansista jälleen yleisöäänestys

Joka kolmas epäilee vihreää siirtymää