Lidl laajentaa myymälöiden aukioloaikoja

Toukokuun 4. päivästä 2026 alkaen kaikki myymälät kautta Suomen avaavat ovensa arkisin jo seitsemältä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.


 

Lidl palvelee asiakkaitaan jatkossa entistä laajemmilla aukioloilla. Toukokuun 4. päivästä 2026 alkaen kaikki myymälät kautta Suomen avaavat ovensa arkisin jo seitsemältä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Suurin osa myymälöistä avaa myös lauantaisin ovensa jo seitsemältä. Myös iltojen aukioloja on pidennetty, ja suurin osa sulkee ovensa kymmeneltä.

 

– Haluamme vastata asiakkaidemme toiveisiin ja tehdä arjen sujumisesta mahdollisimman vaivatonta. Varhaisempi avausajankohta antaa esimerkiksi työmatkalaisille mahdollisuuden napata aamupalaostokset matkaansa ennen kahdeksalta alkavaa työpäivää, kertoo Keski- ja Pohjois-Suomen aluejohtaja Marcin Malewicz.

Maanantaista 4.5.2026 alkaen lähes kaikki Lidl-myymälät avaavat ovensa arkisin jo seitsemältä. Uudistus on valtakunnallinen ja se ulottuu aina Hangosta pohjoisimpaan Sodankylän Lidl-myymälään asti.  Poikkeuksena Helsingin Kontulan ja Lauttasaaren myymälät avaavat ovensa kahdeksalta ja Lappeenrannan Mustolan myymälä yhdeksältä. 

 

Positiiviset kokemukset vauhdittavat aukiolojen laajennusta

Ensimmäiset laajennukset arjen aukioloihin tehtiin maaliskuun alussa esimerkiksi Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen.  Laajemmat aukioloajat on otettu hyvillä mielin vastaan, mikä kannusti laajentamaan aukioloja myös muualle Suomeen.

– Olemme saaneet asiakkailtamme positiivista palautetta, ja meidän asiakasdatamme osoittaa, että asiakkaamme ovat löytäneet tiensä myymälöihimme aamun ensimmäisen tunnin aikana.  Asiakkaamme ovat selvästi kaivanneet mahdollisuutta käydä kaupassa jo aikaisin aamulla, ja on hienoa, että voimme vastata tähän toiveeseen nyt koko Suomessa, iloitsee Länsi-Suomen aluejohtaja Akseli Mäkisalo.

Suurin osa myymälöistä avautuu myös lauantaisin klo 7

Lidl haluaa olla mukana tekemässä ihmisten arjesta mahdollisimman sujuvaa. Aamun ensimmäiset tunnit ovat kaupassa usein rauhallisimpia, jolloin asiointi on nopeaa ja vaivatonta. Myös paistopisteen uunituoreita herkkuja on saatavilla heti seitsemältä.  Lisäksi lauantain aukioloja ja iltojen aukioloja on pidennetty: suurin osa myymälöistä avautuu myös lauantaisin seitsemältä ja sulkee arkisin ovensa kymmeneltä, mikä tuo helpotusta myöhäisillan asiointiin.

– Avaamalla jo kello seitsemän mahdollistamme ruokaostosten tekemisen omassa tahdissa ennen päivän ruuhkahuippuja. Joustavuutta arkeen tuo myös se, että suurin osa myymälöistämme palvelee nyt myös iltakymmeneen asti. Näin tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden asioida juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii, kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Kalle Noukkala.

Laajemmat aukioloajat ovat voimassa maanantaista 4.5.2026 alkaen. Myymäläkohtaiset aukioloajat voi tarkistaa joko Lidl Plus -sovelluksesta tai osoitteesta lidl.fi/aukiolot.

 

Lähde: Lidl Suomi  29.4.2026

Lue myös:

https://markkinointioraakkeli.blogspot.com/2026/04/lidl-palautuspulloista-kuitit.html

https://markkinointioraakkeli.blogspot.com/2026/01/lidlissa-uusi-tapa-asioida-kaupassa.html 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tokmannin mainosfilmi jatkuu Black Horsella

Finnish Comms Awards 2025 finalistit valittu

Tokmanni kuvasi mainosfilmin savusaunassa