Tekstit

Rusta avasi Järvenpäähän 35. tavaratalonsa

Kuva
Järvenpäähän Diggarinkadun kauppapuistoon avattu tavaratalo on jo Rustan kolmas uusi myymäläavaus Suomessa tänä vuonna ja koko ketjun 190. tavaratalo.   Rusta avasi uuden tavaratalon Järvenpäähän 1. k esäkuuta 2022 . Avajaiset houkuttelivat paikalle runsaasti asiakkaita, ja yli sadan hengen jono kiemurteli myymälän edustalla heti aamusta. Kahdessa vuodessa Suomessa 35. myymälän verkostoksi kasvanut Rusta jatkaa laajentumistaan. Järvenpäähän Diggarinkadun kauppapuistoon avattu tavaratalo on jo Rustan kolmas uusi myymäläavaus Suomessa tänä vuonna ja koko ketjun 190. tavaratalo. Vain 35 kilometrin päässä Helsingin keskustasta sijaitseva myymälä on valmis palvelemaan kauempaakin tulevia asiakkaita. Järvenpään Rusta vastaanotti avajaispäivän asiakkaat punaisella matolla, kahvitarjoilulla ja erityisillä avajaistarjouksilla. Sadalle ensimmäiselle asiakkaalle jaettiin 100 euron lahjakortti Rustaan, ja kaksisataa seuraavaa sai lahjaksi torkk...

Coca-Cola tuli Suomeen 70 v sitten

Kuva
Coca-Colan saapumisesta Suomeen tul i 2. heinäkuuta kuluneeksi 70 vuotta. Silloin 720 000 pullollista Coca-Colaa saapui Amsterdamista Suomeen Helsingin olympiakisoihin. Kuva: Coca-Cola Suomi   Coca-Colan saapumisesta Suomeen tul i 2. heinäkuuta 2022 kuluneeksi 70 vuotta. Silloin 720 000 pullollista Coca-Colaa saapui Amsterdamista Suomeen Helsingin olympiakisoihin. Juomat oli lahjoitettu Sotainvalidien Veljesliitolle, jonka kanssa Coca-Cola käynnisti Operaatio Muskelin. Sotainvalidit vastasivat Coca-Colan avustamana juomien myynnistä ja saivat myyntituotot oman toimintansa tueksi. Helsingin olympiakisoilla oli suuri merkitys sodanjälkeisen Suomen kansainvälistymisessä. Ilman kisoja ei myöskään Coca-Cola olisi mitä todennäköisimmin vielä tuolloin saapunut Suomeen. Olympialaisista käynnistyneen tapahtumaketjun ansiosta Coca-Colan juomien valmistus aloitettiin Suomessa 1957, ja toiminta jatkuu edelleen Keravalla.    ...

Bauer Medialta uusi radiokanava: TOP51

Kuva
Kanavan musiikkisisältö koostuu kaikkien suomalaisten radiokanavien 51 kaikkein suosituimmasta kappaleesta, jotka on lisäksi testattu kohderyhmäyleisöllä.   Kaupallisen radion markkinajohtaja Bauer Media aloitt i uuden aikakauden radiossa lanseeraamalla uudenlaisen, tämän hetken suosituimpaan hittimusiikkiin perustuvan TOP51 -radiokanavan. Kanavakonsepti on peräisin Norjasta, jossa se on ollut menestys. Kyseisestä konseptista on nyt muokattu suomalaiseen markkinaan sopiva versio.   Kanavan perusajatuksena on tiivis, mutta tarkkaan kohderyhmäyleisöllä tutkittu musiikkiportfolio. Kanavan musiikkisisältö koostuu kaikkien suomalaisten radiokanavien 51 kaikkein suosituimmasta kappaleesta, jotka on lisäksi testattu kohderyhmäyleisöllä. Kappaleet eivät edusta mitään tiettyä musiikkigenreä tai aikakautta, vaan kanava muokkautuu trendien sekä markkinan mukaan ja soittaa radiokuuntelijoiden mielestä tämän hetken parhaimmat kappaleet. Musii...

Nornickel Harjavalta myy osuutensa Jokereista

Kuva
  Kahdeksan KHL-kautensa aikana Jokerit pääs i Gagarin Cupissa kahdesti puolivälieriin. Kuva: Jokerit   Metallijalostaja Nornickel Harjavalta myy 40 prosentin osuutensa jääkiekkojoukkue Jokereista . Jokereiden pääomistaja Jari Kurri ostaa Nornickel Harjavallan osuuden. Osapuolet eivät avaa kaupan yksityiskohtia. Suomalainen jääkiekkoseura aloitti helmikuussa 2022 valmistelut Kontinental Hockey Leaguesta poistumiseen. Kahdeksan KHL -kautensa aikana Jokerit on pääss y t Gagarin Cupissa kahdesti puolivälieriin. Suomalainen seura on tehnyt tasaisia ​​urheilutuloksia ja on ollut yksi liigan parhaista katsojamenestyksistä. - Kiitämme seuraa ja sen johtoa hyvästä yhteistyöstä. Jokerit on tunnettu jääkiekkobrändi ja toivotamme heille menestystä jatkoon. Olemme käyneet rakentavaa keskustelua seuran johdon kanssa tulevaisuudesta ja olemme yhteisymmärryksessä sopineet kaupasta, kertoo Nornickel Harjavallan toimitusjohtaja Jo...

HS:n Ubaud siirtyy perustamaan viestintätoimistoa

Kuva
Anu Ubaud , 39, jättää paikkansa Helsingin Sanomien päätoimittajana kesän jälkeen ja siirtyy osakkaaksi perustamaan uutta vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyvää brändi- ja viestintätoimistoa. Kuva: Sanoma   Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaud vaihtaa alaa ja siirtyy kesän jälkeen perustamaan uutta luovaa toimistoa. Muutoksen myötä Helsingin Sanomien toimituksen johdon rakennetta pohditaan uudelleen. Anu Ubaud , 39, jättää paikkansa Helsingin Sanomien päätoimittajana kesän jälkeen ja siirtyy osakkaaksi perustamaan uutta vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyvää brändi- ja viestintätoimistoa. Journalismin hän jättää hetkellä, jossa Hesarin digitaaliset kuluttajamittarit näyttävät ylöspäin. ”Minulla on takana 12 hyvää vuotta Sanomalla. Hesarin johdossa olen saanut olla mukana näinä vuosina, jolloin lehti on kasvanut jatkuvasti digitaalisesti ja tilaajamäärissä. Kasvun ytimessä o...

HP luotetuin tietokonemerkki 2022 -tutkimus

Kuva
Vuosi sitten tehdyssä kyselyssä HP oli niin ikään ykkönen.   HP on luotetuin tuotemerkki tietokoneiden sarjassa Suomessa vuonna 2022. Asia käy ilmi Valittujen Palojen vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.   Toisena tietokoneiden luottamusvertailussa on Lenovo , kolmantena Asus , neljäntenä Acer ja viidentenä Apple .   Vuosi sitten tehdyssä kyselyssä HP oli niin ikään ykkönen ja Lenovo kakkonen, mutta kolmantena oli silloin Acer.   Näin tutkimus tehtiin   Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2006 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.   Luotetuimmat tietokonemerkit Suomessa 2022 (suluissa vuosi 2...

Lapuan Kankurit sai sisustusjournalistien palkinnon

Kuva
  Sisustustoimittajat ry:n jakama Tunnustustuoli on tunnustus hyvästä työstä sisustusalalla.   Sisustus-, tekstiili- ja design-toimialan yritys Lapuan Kankurit sai Sisustustoimittajat ry :n tunnustuspalkinnon. - Sisustustoimittajat ry:n jakama Tunnustustuoli on tunnustus hyvästä työstä sisustusalalla. Tunnustustuoli-ehdokkaiksi yhdistys nimeää kolmesta neljään ehdokasta, joista yhdistyksen hallitus valitsee palkinnon saajan.Tänä vuonna Sisustustoimittajat ry halusi palkita yrityksen, joka toiminnallaan vuodesta toiseen edistää ja vaalii sekä suomalaista muotoilua että käsityöperinnettä huomioiden kestävän kehityksen ja vastustaen luontoa kuluttavaa tuotantoa , kertoo Lapuan Kankurit tiedotteessaan 9.6.2022. Tunnustustuoli luovutettiin Lapuan Kankureille 7.6.2022 Billnäsissä järjestetyssä Sisustustoimittajat ry:n kesäpäivässä. Sisustustoimittajat ry:n jäsenistö koostuu toimittajista, jotka työskentelevät suomalais...