Jukkatalo, Kastelli ja Älvsby luotetuimmat talopakettimerkit
![]() |
Jukkatalo on luotetuin talopakettialan tuotemerkki Suomessa vuonna 2020. Kuvassa esimerkki Jukkatalon hirsimallistoon kuuluvasta talopaketista. Kuva: Jukkatalo |
Jukkatalo on luotetuin talopakettialan tuotemerkki Suomessa vuonna 2020. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Kastelliin ja kolmanneksi eniten Älvsbytaloon. Asia käy ilmi Valittujen Palojen brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella teettämästä Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.
Jukkatalo oli ykkönen ja Kastelli kakkonen myös vuosi sitten tehdyssä kyselyssä, mutta silloin Honkarakenne oli kolmantena ja Älvsbytalo neljäntenä.
Viidentenä oli nyt Kannustalo, joka oli vuosi sitten seitsemäntenä. Kontio tippui nyt kuudenneksi oltuaan vuosi sitten viidentenä.
Näin tutkimus tehtiin
Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella vuoden 2019 lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2124 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin Valittujen Palojen asiakasrekisteristä. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.
Luotetuimmat talopakettimerkit Suomessa 2020 (suluissa vuosi 2019)
1.Jukkatalo (1)
2.Kastelli (2)
3.Älvsbytalo (4)
4.Honkarakenne (3)
5.Kannustalo (7)
6.Kontio (5)
7.Omatalo (6)
8.Jetta-Talo (-)
Kommentit
Lähetä kommentti