Mediamainonta kasvoi 13,4 % vuonna 2021

Verrattuna vuoteen 2020 mainonnan panostukset kasvoivat kaikissa mediaryhmissä lukuun ottamatta elokuva- ja aikakauslehtimainontaa. Eniten kasvua oli verkko-,
radio- ja ulkomainonnassa.

 

Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 276 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja mainonnan määrä kasvoi 13,4 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantarin kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä
vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
Vuoden 2021 suurimmat kasvuluvut nähtiin huhti–kesäkuussa, jolloin tosin taustalla olevat vertailuluvut olivat heikot.
Koronakriisin aiheuttamat historian suurimmat laskuprosentit osuivat vuonna 2020 samaan ajankohtaan.
Kokonaisuudessaan vuonna 2021 mediamainonnan määrä vastasi jo vuoden 2019 mainonnan määrää ja oli hieman
sen ylikin.
Mediaryhmien osuuksia tarkasteltaessa mediaryhmäjaottelulla, jossa verkkomainonta katsotaan omaksi
mediaryhmäkseen, suurin osuus oli verkkomedialla (50 %). Verrattuna vuoteen 2020 mainonnan panostukset kasvoivat kaikissa mediaryhmissä lukuun ottamatta elokuva- ja aikakauslehtimainontaa. Eniten kasvua oli verkko-,
radio- ja ulkomainonnassa.
Tarkasteltaessa mediaryhmäjakoa, jossa verkkomainonta on sisällytetty eri mediaryhmiin, eniten kasvua oli sosiaalisen
median mainonnassa. Verkkomainonnan sisällyttäminen eri mediaryhmiin parantaa etenkin sanomalehtien kasvuprosenttia. Sanomalehdillä oli myös suurin yksittäinen osuus (26 %) mediamainonnan kokonaisuudesta.

Kantarin kuukausittaisen mediaseurannan
mukaan vähittäiskaupan osuus mainonnan määrästä
oli edelleen merkittävä 23 % (187 milj. €). Muita suuria
toimialoja olivat autot (73 milj. €) ja elintarvikkeet
(72 milj. €). Kolme suurinta toimialaryhmää muodostivat
reilun 40 % kokonaismainosmarkkinasta vuonna 2021.
Kantar palkitsi vuoden 2021 mainostajana Prisman.
Valintaan vaikuttivat kasvanut mainospanostusmäärä
monikanavaisella mediavalikoimalla, luovuus sekä
ajankohtaisuus.

Kantar julkisti tilastot tiedotteessaan 28.1.2022.

 


 

 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fundulta oivaltava mainos

Tokmannin mainosfilmi jatkuu Black Horsella

Nordnetille uusi markkinointikonsepti