Fazer luotetuin makeismerkki 2022 -tutkimus
![]() |
Fazer on ollut yhtäjaksoisesti luotetuin makeismerkki siitä lähtien, kun makeiset otettiin Luotetuin Merkki -tutkimukseen mukaan vuonna 2007. Kuva: Fazer |
Fazer on säilyttänyt asemansa luotetuimpana makeismerkkinä Suomessa vuonna 2022. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Pandan makeisiin ja kolmanneksi eniten Hariboon. Asia käy ilmi Valittujen Palojen brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella teettämästä Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.
Fazer oli ykkönen ja Panda kakkonen myös vuosi sitten tehdyssä luottamuskyselyssä.
Fazerin nimesi luotetuimmaksi makeismerkiksi 75,4 prosenttia vastaajista. Fazer on ollut yhtäjaksoisesti luotetuin makeismerkki siitä lähtien, kun makeiset otettiin tutkimukseen mukaan vuonna 2007.
Näin tutkimus tehtiin
Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2006 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.
Luotetuimmat makeismerkit Suomessa 2022 (suluissa vuosi 2021)
1. Fazer (1)
2. Panda (2)
3. Haribo (-)
4. Halva (3)
5. Malaco (5)
Valitut Palat kertoi asiasta tiedotteessaan 31.5.2022.
Valitut Palat on osa Reader’s Digestin kansainvälistä lehtiperhettä.
Kommentit
Lähetä kommentti