Clear Channel rekrytoi Pasi Raassinan
![]() |
Pasi Raassina |
Pitkän ja ansiokkaan uran median ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen parissa tehnyt IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina siirtyy Clear Channelille, Head of Future Media -rooliin. Pasi vastaa digitaalisen ulkomainonnan kehityksestä ja kasvusta erityisesti digitaalisen mainonnan ostajien näkökulmasta.
Future of Media -kokonaisuuden tavoitteena on
hakea vahvaa kasvua ulkomainonnalle integroimalla digitaalinen ulkomainonta
osaksi digitaalista mainontaa, lisätä sen tunnettuutta digitaalisena kanavana
sekä madaltaa kynnystä ohjelmalliseen ostamiseen.
Pasi aloittaa uransa Clear Channelilla elokuussa. Clear Channelille hän siirtyy
IAB:lta, jossa hän on toiminut Suomen IAB:n toiminnanjohtajana kuuden vuoden
ajan. Ennen IAB:ta Pasi on vastannut MTV:llä mm. mainosrahoitteisten
digitaalisten medioiden liiketoiminnasta.
”Kiitollisena hyppään mukaan Clear Channelin ammattilaisten joukkoon lomien jälkeen elokuussa. Olo on erittäin innostunut. Vaikka mediakenttä ympärillämme muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan, tietyt perusperiaatteet pysyvät muuttumattomina. “Oikea luova oikealle kohderyhmälle oikea-aikaisesti” on yhä toimiva markkinoinnin perusresepti ja siinä vahvasti digitalisoitunut ulkomainonta on parhaimmillaan. Uskon ulkomainonnan roolin muuttuvan markkinoijan mediapaletissa vuosi vuodelta vahvemmaksi. Loppuun haluan vielä kiittää koko IAB-yhteisöä erinomaisesta yhteistyöstä viimeisen kuuden vuoden aikana.”, kommentoi Pasi Raassina.
”Clear Channel on kasvanut nopeasti ja
saavuttanut ulkomainonnan markkinajohtajan aseman vahvan digitalisoinnin
ansiosta. Olemme pystyneet osaltamme kasvattamaan Suomen ulkomainosmarkkinaa
noin 12,7%* osuuteen mainosmediamarkkinasta, laskettuna virallisista Kantarin
luvuista. Haluamme jatkossakin olla mukana kasvattamassa Suomen digitaalisen
median markkinaa tuomalla siihen mukaan myös digitaalisen ulkomainonnan. Pasi
on juuri oikea henkilö johtamaan tätä muutosta”, sanoo Clear Channelin CDO
Lassi Tolonen.
*Kantar Mediamainonnan muutosmittari tammikuu 2025 (vain kk- seurannassa mukana
olevat mediat, ei sis. some- ja hakusanamainontaa)
Lähde: Clear Channel Suomi Oy 31.3.2025
Kommentit
Lähetä kommentti