Ylen uutisoinnin vinouma paljastui jälleen

Arvostelijat saivat lisää todisteita journalismin vinoumista lokakuun lopulla, kun Yle poisti kulttuurivaikuttajien vetoomusta koskevan artikkelinsa lopusta äänestyksen Euroviisu-boikottia vastustavien äänien noustessa siinä voitolle. Kuva: kuvakaappaus Ylen artikkelista


 

Yleä on kaksi vuotta kestäneen Gazan kriisin aikana arvosteltu värittyneestä agenda-journalismista, heikosta lähdekritiikistä ja suoranaisesta yleisön harhaanjohtamisesta. Arvostelijoiden mielestä Yle on Lähi-itää koskevassa uutisoinnissaan ollut räikeän puolueellinen välittäessään terroristijärjestö Hamasin propagandaa, jossa Gaza esitetään usein alistettuna uhrina ja Israel yleensä aggressiivisena ja laajentumishaluisena hyökkääjänä, vaikka koko konflikti sai alkunsa Hamasin brutaalista hyökkäyksestä Israeliin.

 

Arvostelijat saivat lisää todisteita jälleen lokakuun lopulla Ylen kertoessa verkkosivullaan kulttuurialan vaikuttajien vetoomuksesta, jossa nämä vaativat Suomea jäämään pois Euroviisuista, jos Israel osallistuu. Torstaina 30. lokakuuta julkaistu artikkeli oli sinänsä asiallinen uutisartikkeli, mutta Ylen siihen jälkeenpäin tekemät muutokset herättivät epäluuloja.

 

Jutun lopussa oli äänestys, jossa yleisö sai äänestää Euroviisu-boikotin puolesta tai sitä vastaan. Moni lukija seurasi mielenkiinnolla äänestyksen etenemistä. Torstaina näytti vielä siltä, että Euroviisujen boikotointia kannattavat äänet voittaisivat, mutta boikotointia vastustavien äänien noustessa enemmistöön, Yle päätti perjantaina yllättäen poistaa koko äänestyksen. Yle lisäsi artikkelin loppuun selityksen, että äänestys poistettiin, koska sama äänestäjä pystyi äänestämään siinä useita kertoja.

 

-Juttua muokattu 31.10. kello 13.12: Poistettu jutussa ollut äänestys Suomen euroviisuosallistumisesta, koska sama äänestäjä pystyi äänestämään useita kertoja, kirjoitti Yle.

 

Juuri ennen äänestyksen poistamista, boikotointia puolsi 36 prosenttia äänestäjistä ja 64 prosenttia vastusti.

 

Moni lukija hämmästeli äänestyksen poistamista sosiaalisessa mediassa ja epäili Ylen poistaneen äänestyksen, koska tulos ei näyttänyt kehittyvän sen toivomaan suuntaan. Moni lukija ihmetteli myös Ylen selitystä, koska mahdollisuus äänestää useampaan kertaan koski niin boikotin puoltajia kuin sen vastustajiakin. Äänestyksen ”manipuloinnin” hämmästely oli laajaa sosiaalisessa mediassa, mutta perinteinen media ei asiaa noteerannut.

 

Euroviisuartikkeliin kytketyn äänestyksen poistaminen on vain yksi monista kummallisuuksista Ylen uutisoinnissa viimeisten kahden vuoden aikana. Yle toisti pitkään mantraa Gazan nälänhädästä ja kansanmurhasta, vaikka yleisö pystyi Suomessakin samaan aikaan seuraamaan Gazan ravintoloiden vaihtuvia ruokalistoja ja kuvia hyvin ravituista gazalaisista sosiaalisen median kanavilta. Värikkäitä uutisartikkeleitaan Yle höysti nälkiintyneitä lapsia tai sodan ruumiita esittävillä kuvilla, joista useat olivat jo aiemmin todettu lavastetuiksi.

 

Ylen lisäksi myös Helsingin Sanomia ja MTV:tä on arvosteltu Gaza-uutisoinnin vääristymistä ja lähdekritiikin puutteista. Journalismin vinoumat ovat vakava ongelma Suomessa, jossa media on poikkeuksellisen keskittynyt Ylen ja Sanoma-konsernin hallitessa julkista keskustelua. Gaza-paljastusten jälkeen moni Yle-veron maksaja kysyy, missä kaikissa muissa aiheissa kansallinen mediayhtiö meitä huijaa? Asiaan ovat viime päivinä kiinnittäneet huomiota kokoomuslaiset kansanedustajat Tere Sammallahti ja Atte Kaleva, jotka ovat peräänkuuluttaneet kansallista itsetutkiskelua Lähi-itään liittyvistä harhaluuloista suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Gaza-journalismin jälkipyykki on käynnissä myös monissa muissa maissa. Mediayhtiöitä arvostellaan agenda-journalismista ja juutalaisvastaisuuden lietsomisesta. Esimerkiksi Britanniassa kansallinen ja aiemmin korkealle arvostettu mediayhtiö BBC on joutunut arvostelun kohteeksi muun muassa Gazaa koskevan uutisoinnin vääristymien vuoksi. 

 

Torstaina näytti vielä siltä, että Euroviisujen boikotointia kannattavat äänet voittaisivat, mutta boikotointia vastustavien äänien noustessa enemmistöön, Yle päätti perjantaina yllättäen poistaa koko äänestyksen. Kuvakaappaus äänestyslomakkeesta ennen kuin Yle poisti sen kokonaan sivultaan. Juuri ennen äänestyksen poistamista, boikotointia puolsi 36 prosenttia äänestäjistä ja 64 prosenttia vastusti.


 

 

Ilkka J. Virtanen

Kirjoittaja on päätoimittaja emeritus, joka on asunut ja työskennellyt pitkään Lähi-idässä.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tokmannin mainosfilmi jatkuu Black Horsella

S-ryhmän Israel-boikotti herätti pahennusta

Näitä aikakauslehtiä luetaan eniten