Kainuun Sanomien päätoimittajaksi Anne Moilanen
![]() |
Anne Moilanen, 49, on valittu Kainuun Sanomien, Koti-Kajaanin ja Sotkamo-lehden päätoimittajaksi.
Asiasta kertoo Kainuun Sanomat.
Moilanen siirtyy päätoimittajaksi mediayrittäjän työstä. Hän on viimeisimpänä kirjoittanut kolumneja Iltalehteen ja Apuun.
Työ päätoimittajana alkaa helmikuun alussa. Moilanen on kotoisin Suomussalmelta, Kainuun Sanomat kertoo.
Moilanen on tehnyt suurimman osan työurastaan toimittajana eri medioissa, kuten Ylellä, Annassa ja Helsingin Sanomissa.
Moilanen on koulutukseltaan filosofian maisteri Tampereen yliopistosta.

Kommentit
Lähetä kommentti