Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2024.

Tekoäly sisällöntuottajana?

Kuva
Markkinoijan tulee käyttää tekoälyä vastuullisesti. Kuva: YIPI Oy   Tekoälyn käyttötarkoitukset ovat moninaiset, ja sisällöntuotannossa sitä voidaankin hyödyntää ideoinnissa, suunnittelussa, kirjoittamisessa tai jopa valmiin tuotoksen viimeistelyssä. Moni markkinointipäättäjä ajatteleekin pääsevänsä helpolla, tekijöiden ja tietämättään jopa tuloksien kustannuksella.   Google kitkee roskapostia tekoälyn yleistyessä   Google on ilmoittanut ryhtyvänsä entistä tiukempiin toimiin roskapostin ja huonolaatuisen sisällön kitkemiseksi verkosta tekoälyn yleistyessä. Tekoälyllä tuotetun sisällön määrän kasvaessa myös riski roskapostin ja väärän tiedon leviämisestä lisääntyy. Tämä on aiheuttanut valtavan murroksen hakukoneissa. Monelle yritykselle hakukonenäkyvyys on tärkeä kilpailukeino, joten asia kannattaa ottaa vakavasti. Tuoreimmassa päivityksessään Google pyrkii parantamaan algoritmejaan tunnistaakseen ja poistaakseen huonolaatuisen sisällön

HS ja Storytel saivat nuhteet mainoksesta

Kuva
Mainos oli omiaan aiheuttamaan tarpeetonta huolta nuorten, erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen, omaan kehonkuvaan liittyen , perusteli MEN. Kuva: HS   Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on antanut huomautuksen suoratoistopalvelun mainokselle. Markkinoinnin tehokeinona käytettiin provokatiivista väittämämuotoista ilmaisua ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä”. Alaikäisten sosiaalisen epävarmuuden hyväksi käyttämisestä annettiin huomautus Storytel Oy:lle ja mainoksen etusivullaan julkaisseelle Helsingin Sanomat -lehdelle.   Helsingin Sanomat -sanomalehden etusivulla julkaistiin suoratoistopalvelun mainos, jossa oli isokokoinen ilmaisu ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä”.  Provokatiivista ilmaisua oli sellaisenaan käytetty mainoksen huomion herättämiskeinona. Ilmaisu ei sanomalehtimainosta nopeasti silmäilemällä vaikuttanut kirjallisen teoksen nimeltä, koska se oli väittämä eikä teoksen tekijöitä mainittu.    Mainoksen suurikokoinen ilmaisu

Jula jatkaa yhteistyötä Liigan kanssa

Kuva
Jula on nyt osana Suomen-toimintansa laajentamista uusinut sopimuksensa Liigan kanssa, joten se jatkaa yhtenä suomalaisen jääkiekkoliigan pääyhteistyökumppaneista.   Kodinfiksaajaketju Julan ja suomalaisen jääkiekkoliigan välinen yhteistyösopimus saa jatkoa. Uusi sopimuskausi kestää kaksi vuotta.    Kodinfiksaajaketju Jula avasi marraskuussa 2022 Suomeen ensimmäisen tavaratalonsa sekä verkkokaupan. Nykyään ketjulla on yhteensä kahdeksan tavarataloa, ja tavoitteena on avata tulevien vuosien aikana monta uutta tavarataloa eri puolille Suomea.   Jula on nyt osana Suomen-toimintansa laajentamista uusinut sopimuksensa Liigan kanssa, joten se jatkaa yhtenä suomalaisen jääkiekkoliigan pääyhteistyökumppaneista.   Tähtäämme korkeammalle – Jääkiekko on Suomessa suosituin ja menestyksekkäin joukkueurheilulaji, ja tuntuu hienolta jatkaa yhteistyötä Liigan kanssa. Julan toiminta Suomessa on käynnistynyt menestyksekkäästi, ja tavoitteemme on

Tokmanni lisää panoksia kenkäkauppaan

Kuva
Lukuisia Click Shoes - ja Shoe House -kenkäkauppaketjujen valikoimista tuttuja jalkineita myydään myös Tokmanni-verkkokaupassa ja jo noin 140 Tokmanni-myymälässä eri puolilla Suomea. Kenkäkauppaketjut ovat olleet osa Tokmanni-konsernia vuoden 2023 keväästä lähtien. Kuva: Tokmanni   Tokmanni-konserni vankistaa jälleen asemaansa kotimaisen kenkäkauppamarkkinan kärjessä. Yhtiö on hiljattain avannut 13 uutta Click Shoes -shop-in-shop-osastoa Tokmanni-myymälöihinsä eri puolille Suomea. Lisäksi Shoe House, Tokmanni-konserniin Click Shoes -kenkäkauppaketjun tavoin viime vuonna liittynyt kenkäkauppaketju, muuttaa nykyistä miltei puolet suurempiin liiketiloihin Vantaan viihdekauppakeskus Jumbo-Flamingossa . Valikoiman kasvattamiselle on tilausta, sillä käyttömuoti on Suomessa suosittua ja jalkineiden kysyntä on ilahduttanut Tokmanni-konsernissa. Tänä kesänä jalkineissa trendaavat erityisesti kangas, keveys, värikkyys sekä ” pari isoa nimeä ”.  

ProCom palkitsi viestinnän ammattilaisia

Kuva
”Palkittuja henkilöitä yhdistää se, että heidän viestintänsä perustuu avoimuuteen, johdonmukaisuuteen ja arvoihin. Palkitut viestintäteot ovat puolestaan vaikuttaneet yhteiskunnallisesti nostamalla julkiseen keskusteluun tärkeitä teemoja”, sanoo tuomariston työskentelyä johtanut ProComin hallituksen puheenjohtaja Antti Oksanen.   ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry palkitsi ansioituneita viestijöitä ja viestintätekoja vuoden päätapahtumassaan ProCom-päivässä 6.6.2024. Vuoden viestintätekona palkittiin opiskelijoiden yliopisto- ja kouluvaltaukset hallituksen leikkauksia vastaan. Samassa sarjassa sai kunniamaininnan Kansallisteatterin näytelmä ”Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin”. Elämäntyöpalkinnon sai Finanssiala ry:n viestinnästä, yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Tuomo Yli-Huttula.   ”Palkittuja henkilöitä yhdistää se, että heidän viestintänsä perustuu avoimuuteen, johdonmukaisuuteen ja arvoihin. Palkitut

Saarioinen jälleen mukana Stadi Cupissa

Kuva
Stadi Cupiin on ilmoittautunut yli 440 joukkuetta ympäri Suomea.   Saarioinen on mukana toista kertaa vauhdittamassa maailman suurinta tyttöjen ja naisten jalkapalloturnausta Helsingissä 6.–9.6.2024. Stadi Cupiin on ilmoittautunut yli 440 joukkuetta ympäri Suomea. Elintarvikekonserni Saarioinen toimii tapahtuman yhteistyökumppanina ja järjestää maistatuksia Stadi Cupin tapahtumatorilla Käpylässä Good to Go -uutuustuotteista. ” Tämä yhteistyö Saarioisen kanssa on meille todella merkittävä. Saarioisen panostus tapahtumaan ei ainoastaan tarjoa herkullisia makuelämyksiä, vaan myös tukee nuorten urheilijoiden arkea tarjoamalla vinkkejä terveelliseen ja ravitsevaan ruokavalioon. Olemme iloisia siitä, että voimme yhdessä kannustaa nuoria reiluun yhteispeliin ja terveelliseen elämäntapaan. Tämä yhteistyö heijastaa tavoitteitamme edistää jalkapallon harrastamista tyttöjen keskuudessa, ja olemme kiitollisia Saarioisen tuesta tässä pyrkimyksessä ”

STT:n kuvapankki käyttää tekoälyä apuna

Kuva
STT Kuvapankki tekee isojen kuvamassojen käsittelyn helpoksi. Kuva: Aleksi Tuomola   Viestinnän visuaalisuus kasvaa jatkuvasti ja digitaaliset kuva-arkistot paisuvat monissa organisaatioissa. Suomen Tietotoimiston uusi palvelu STT Kuvapankki auttaa pitämään kuvakaaoksen aisoissa.   STT Kuvapankki on verkossa toimiva aineistopankki (DAM), johon organisaatio voi tallentaa koko kuva-aineistonsa ja muut tarpeelliset tiedostot. Toisin kuin tavanomaisissa pilvipalveluissa, STT Kuvapankin käyttäjän ei tarvitse muistaa, mihin kansioon ja millä tiedostonimellä kuvat ja videot on tallennettu. Kuvia voi hakea nopeasti niiden sisällön perusteella metatiedon ja tekoälyn avustuksella.  STT Kuvapankin tekoäly pystyy tunnistamaan henkilöitä, joten vaikkapa jokainen vuosien varrella otettu toimitusjohtajan kuva yhdistetään automaattisesti oikeaan henkilöön. Tekoälyä on määrä hyödyntää tulevaisuudessa entistä enemmän esimerkiksi logojen ja esineiden tunnistukse

Aikakausmedian Mediakortit.fi uudistui

Kuva
Uudistunutta Mediakorttipalvelua on entistä helpompi käyttää. Kuva: Anniina Nissinen   Aikakausmedian Mediakorttipalvelu tarjoaa tietoa suomalaisista aikakauslehdistä ja niiden lukijoista kattavasti ilman kirjautumista. Uudistuksen myötä tietoa on tarjolla entistä runsaammin ja sitä on helpompi käyttää.   Aikakausmedian  Mediakortit.fi-palvelu on Suomen suurin kaikille avoin mediatietopalvelu. Se kertoo mainostajille ja mediasuunnittelijoille kaiken olennaisen tiedon aikakauslehdistä suomeksi ja englanniksi. Sieltä löytyvät esimerkiksi lehtien ilmestymispäivät ja teemat sekä mainosten hinnat printissä ja digissä. Mediakorteissa on myös runsaasti tietoa lukijakunnan koostumuksesta, kuten lukijoiden iästä, kiinnostuksen kohteista ja kulutustottumuksista. Nyt Mediakorttipalvelu on uudistettu käyttäjiltä saadun palautteen perusteella. Uudessa palvelussa tieto on selkeämmin esillä, hakuominaisuudet ovat monipuolisemmat ja eri lehtien vertailu